


TÄYTTÄ LAUKKAA HUUMORIN KYYDILLÄ!
"Heikki-hevonen hurmaa Tampereella"
HELSINGIN SANOMAT, Lauri Meri
"...Sotahevonen laukkaa kuin sirkusori ja näyttää sodan hullun puolen. Se kertookin vihollisesta ihmisenä ja sodasta veijareiden temmellyskenttänä."
AAMULEHTI, Anne Välinoro
Arto Paasilinnan romaaniin perustuva hersyvä ja humaani komedia kahden desantin seikkailuista nähdään nyt ensimmäistä kertaa teatterin lavalla.
Eletään kevättalvea 1942. Tarinan sankarit, lentäjäluutnantti Savolenko (Mikko Rantaniva) ja apteekkari Kunitsin (Tatu Siivonen), tekevät huurteisena yönä pakkolaskun itäisen Suomen autiolle järvenselälle. Julmasta Stormovikista loppuu näet polttoaine.
Tiettömien taipaleiden päässä polttoaineongelma on visainen. Suomalaisten pariin on lähdettävä. Viholliskansan keskellä neuvokas kaksikko ajautuu uskomattomiin seikkailuihin kohdatessaan mm. paikallisen nimismiehen (Tom Lindholm). Onneksi Nurmeksen markkinoilta löytyy ystävä: hellämielinen vaikkakin omapäinen Heikki – elämää nähnyt hevonen.
Esityksessä nähdään Suomen suurin nukkehevonen. Aidonkokoista ja liki eläväistä hevosta liikuttelee kolme nukkenäyttelijää.
YLEISÖ KIITTÄÄ:
"Lämmin kiitos ja onnittelut koskettavasta toteutuksesta! Hevonen oli aitoudessaan ja tunteellisuudessaan mahtava. Miten voikin nukke toimia niin "liikuttavasti". Kiitos siis liikuttajille liikutuksen tunteista. Koko näyttelijäkunta teki mahtavaa ammattilaistyötä kuitenkin niin arkisessa elämänmenossa. Kyllä teatterireissu kannatti!"
Lippumyymälä Lipari
(03) 2160 500
ma-pe 9-19, la 11-19
Yritys- ja ryhmämyynti
(03) 2160 400
ma-pe klo 9-16
Vältä jonotus ja tilaa väliaikatarjoilu etukäteen!
Soita (03) 2160 201 tai varaa tästä.